VIDEON PERUSKURSSI PV 2

KUVAUSTEKNIIKKAA:

1. Rajauksen tehtäviä ovat:

Kuvan sisällön jäsentely.
Mitä kuvassa näkyy, mitä kuvassa ei näy.
Miten kuvaelementit suhteutuvat toisiinsa.

Keskitytään olennaiseen eli kuvassa näkyvät vain ne kohteet joita tarvitaan kohtauksen sisällön esittämiseen katsojalle. Huomiopiste

Kuvan dynaamisuus - ns. kolmasosa-sääntö - vrt. "kultainen leikkaus": kuva sommitellaan siten, että kuvan tärkeimmän sommittelulliset elementit sijoittuisivat kuvan kolmanniksiin tai niiden leikkauspisteisiin. Tällöin katseen on helppo löytää olennaiset elementit kuvasta. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun kuvassa esitellään jokin uusi asia tai elementti. Katsoja tajuaa tällöin, että tämä asia on olennainen tarinan kannalta.

Jos kuvia ei sommitella onnistuneesti, katsoja ei välttämättä löydä kohdetta tai ei ymmärrä sen tärkeyttä. Sommittelusääntöjen räikeä rikkominen toimii myös efektinä - jokin ei ole nyt oikein. Tuttuja elementtejä voidaan sommitella kuvaan huomattavasti vapaammin, osia kohteesta voidaan jopa rajata kuvan ulkopuolelle.

Diagonaalit - sommittelu syvyyssuuntaan, perspektiivin hallinta: kuva ei kannata rakentaa kaksiulotteiseksi, vaan asioita kannattaa järjestää tapahtumaan myös syvyyssuunnassa. Kuvaan voidaan myös rakentaa erilaisia kerroksia, etu-, keski ja taka-ala, jossa toiminta tapahtuu.

Anatomisia taitekohtia kannattaa varoa. Anatomisia taitekohtia ovat nilkat, polvet, haarus, kyynärpää ja yleensä vartalon taitekohdat. Kuvan rajaus anatomisesta taitekohdasta ikään kuin amputoi kohteensa. Esimerkiksi jos kuva rajataan keskeltä säärtä, sitä ei koeta häiritseväksi, vaan sääri jatkuu luonnollisesti rajauksen ulkopuolelle - ihminen täydentää puuttuvan osan kuvasta mielessään. Sama periaate toimii myös muiden kuvaelementtien suhteen. Suojaalue

Huomioidaan myös kuvan reunat: kuvan reunoihin ei saisi jättää esineitä makaamaan. Myöskään päähenkilön nojaaminen kuvan reunaan "tyhjän päälle" ei vaikuta erityisen älykkäältä. Kannattaakin huomata jo kuvausvaiheessa, että kameran (etsimen) kuvasta jää TV:ssä osa pois. Tämän vuoksi kuvattaessa kannattaa kuvitella 10 % marginaali rajauksen ympärille jonka voi kuvitella leikkautuvan pois.

Ilmaa enemmän tai vähemmän kuvattavan ympärille: ns. 1:2-sääntö, ilmatila - kokonaissommittelu. Esimerkiksi ihmisten väliset kokoerot havainnollistetaan ilmatilan avulla, samoin ihmisen "henkinen suuruus", aura - myös tilantuntua voidaan korostaa ilmatilan avulla.

2. Kuvakoot:

Ohjaaja voi kuvakäsikirjoituksessa ilmoittaa kirjainyhdistelmällä halutun kuvakoon. Tästä kuvaaja tietää mikä on haluttu rajaus kohteesta, yleensä ihmisestä. Kuvakoot ovat ohjearvoja. Myös kuvausryhmän muiden jäsenten tulee tietää kuvakoko: tällöin tiedetään kuinka paljon lavastajan pitää lavastaa, meikkaajan meikata - missä on sopivin mikrofonin paikka, niin ettei se näy kuvassa.

YK - YLEISKUVA:

Laaja tapahtuma-alue, miljöö tärkeänä osana, kohteet toisarvoisia. Johdanto - ylimenokuva. Ilmaisee myös yksinäisyyttä.

SKK - SUURI KOKOKUVA (myös LKK - LAAJA KOKOKUVA):

Kohteella merkitystä, noin 1/4 kuvan pystysuunnasta - kuva saa muotonsa. Yleiskuva sisätilassa - video-ohjelmassa suurin käyttökelpoinen kuvakoko jos kuvassa ihmisiä.

KK - KOKOKUVA:

Esiintyjästä saadaan tarkka kuva, liikkeet - asema. Käsitys tapahtumapaikasta vahvistuu.

SPK - SUURI PUOLIKUVA (myös LPK - LAAJA PUOLIKUVA):

Rajaus reiden puolivälistä, ei nivelten kohdalta - huomioi myös vaatetus, kuten hame - ympäristö mukana. Tasapainoinen. Hyvä aloituskuva, joskin keinotekoinen. Haastatteluissa käytetään yhdessä puolikuvan ja lähikuvan kanssa.

PK - PUOLIKUVA:

Rajaus navan kohdalta, ilmeet alkavat hahmottua, ympäristön merkitys vähäistä.

PLK - PUOLILÄHIKUVA:

Rajaus kainalon alapuolelta, ilmeet hyvin esillä, tausta ei merkittävä. Uutisia luettaessa, keskusteluissa. Mies/nainen dialogissa.

LK - LÄHIKUVA:

Passikuvamainen, rajaus hartioista, keskitytään aivan oleelliseen. Painotetaan esiintymisen yksityiskohtia, intensiivinen kuvakoko.

ELK - ERIKOISLÄHIKUVA:

Kuvataan anatomisia yksityiskohtia. Oikeinkäytettynä tehokas, vain osa kuvataan (nyrkin lyönti pöytään, suun liike, katse), voimakkaasti tunnepitoinen, makro. Ei pitäisi käyttää normaalissa keskustelussa.

3. Kameran korkeus suhteessa kohteeseen:

Tasokulma:

Kuvaus kohteen 'silmien' korkeudella. Kuva nähdään vaakatasossa ilman korostunutta perspektiivivaikutelmaa. Poikkeuksia: istuva kohde - kamera 'istuu' myös. Tasa-arvoinen.

Yläkulma:

Syvyyssommittelu tulee korostuneesti esille. Voidaan antaa kokonaisvaikutelma tilanteesta ohjelman tapahtumapaikalla. Kulmalla voidaan vaikuttaa kohteen olemukseen: lisää kaljuisuutta, korostaa pyylevyyttä, saa näyttämään avuttomalta.

Alakulma:

Korostaa mahtavuutta: merkittävät henkilöt, kuten poliitikot, johtajat, sankarit yleensä kuvataan alakulmasta. Ympäristön merkitys korostuu. Ihmiset saavat voimaa. Laajakulmalla merkitys kertautuu ja liiallisesti käytettynä muuttuu parodiseksi.

4. Kameran liike:

Ajo eteenpäin: Luonnollinen, vastaa kävelevää ihmistä. Lähestytään kohdetta.

Milloin käytetään:

Tilanteen ja tunnelman tiivistämiseen:jotain tärkeää tapahtuu juuri nyt, tässä paikassa.
Sommitelman muuttaminen ja korjaaminen: kohteet tai tausta liikkuvat rajauksessa, jolloin kameraa täytyy siirtää vastaavasti. Voidaan myös muuttaa kohteitten välistä dynamiikkaa.
Tapahtuman korostaminen: kameran liikkeellä herätetään katsojan mielenkiinto samanaikaisesti tapahtuvaan asiaan kuvassa.
Tilan esittely: kamera kulkee tilassa (yleensä kohdetta seuraten) ja katsoja saa yleiskäsityksen tapahtumapaikasta.
Edellä kulkevan kohteen seuraaminen, jolloin kamera on ns. kolmannen persoonan tarkkailijana päähenkilöiden mukana.
Kuvakoon muuttaminen tiiviimmäksi kameraliikkeellä on usein suositeltavampaa kuin zoomaus, myös dramaattisempi.

Ajo taaksepäin: Mielenkiinto menetetään. Avataan näkymiä. Sammutetaan voimakas lataus.

Milloin käytetään:

Loppukuvana: toiminta päättyy ja tilanne asettuu omiin uomiinsa. Katsoja etäännytetään elokuvan tapahtumista.
Ympäristön esittely: kuva-alaan tulee uusia asioita, ympäristö paljastuu.
Eteenpäin kulkevan henkilö(ide)n seuraaminen, esimerkiksi keskustelu kadulla.
Yksinäisyys ja avuttomuus, kuvassa olevan kohteen merkitys ympäristön suhteen vähenee, kohde muuttuu merkityksettömäksi.
Kuvakoon laajentaminen.
Laajentaminen voi merkitä myös riemua ja iloisuutta, jolloin kuvan kohteen aura saa lisää tilaa.

5. Kuvakulmat:

Kuvakulmalla määritellään kameran asema tapahtumassa ja tätä kautta kameran/katsojan "roolihahmo".

Kuvakulmasta riippuu se näkökulma josta katsoja tarkastelee tapahtumaa. Mieti onko kuvakulma, rooli katsojan kannalta paras. Kuvakulmat kannattaa valita huolellisesti: niillä voidaan selventää kuvakerrontaa, tukea jatkuvuutta, pitää yleensäkin katsojan tilanteen tasalla.

1. Objektiivinen kuvakulma: Eniten käytetty. Ulkopuolinen tarkastelu, "kolmas persoona". Kohde ei reagoi kameran läsnäoloon.

2. Subjektiivinen kuvakulma: Persoonallinen näkökulma. Kamera (=katsoja kameran paikalla) 'osallistuu' tapahtumaan. 3 eri muotoa: Kamera katsojan silminä (tv-sarja NYPD Blue), kamera vaihtaa paikkaa esiintyjän kanssa (Hitchcockin Vertigo) tai kamera toimii katsojan silminä - katsekontakti näyttelijän ja kameran välillä syntyy (tv-sarja Lovejoy).

3. Näkökulma, Shouldershot: Näyttää tapahtuman jonkun tietyn esiintyjän näkökulmasta. On objektiivinen kuvakulma, sillä kamera on esiintyjän vieressä, ei paikalla. Esiintyjä ei katso kameraan vaan hieman ohi. Näkökulma on objektiivisen ja subjektiivisen kuvakulman välimuoto. Esimerkiksi haastattelutilanne: On tarkkaan varottava etteivät kuvakulmat sekoitu, jolloin voi syntyä ns. kaksoiskatse: tilanne jolloin haastateltava katsoo sekä haastattelijaan että kameraan. Tämä on vältettävissä ohjaamalla haastateltavaa ennen kuvaustilanteen alkua. Tosin esim. poliitikot osaavat käyttää kaksoiskatsetta tehokkaasti hyväkseen: välillä he puhuvat neutraalisti toimittajalle, välillä vetoavat suoraan katsojiin.

6. Muut kamera-ajot:

Panorointi: Kamera kääntyy pystyakselin ympäri, jolloin liike kuvassa tapahtuu vaakatasossa. Yleisin kamera-ajo.

Panoroimalla voidaan seurata kohdetta siten että kuvassa liikkeen suuntaan jää enemmän tilaa. Mitä enemmän, sen vauhdikkaampaa liikkuminen on (tai potentiaali esimerkiksi pyrähtää juoksuun). Keskelle ruutua sommitteleminen puolestaan heikentää liikkeen merkitystä.

Panoroinnin merkitykset:

Liikkeen merkitys korostuu, koska taustan liike on voimakkaampaa kuin kameran seuratessa kohdetta.
Tilan esittely: kuvassa paljastuu uusia elementtejä tapahtumapaikasta (vrt. ajo eteen/taaks).
Ylimenokuva (yllättynyt pyyhkäisy, sviippi), jolla voidaan efektinomaisesti siirtyä tapahtumapaikalta toiselle, kuitenkin samanaikaiseen tapahtumaan. Yliheitto(wipe)efekti toimii samalla periaatteella.
Dramaattinen paljastus: panoroimalla voidaan laukaista tilanne paljastamalla uusi elementti kohtaukseen.

Pystypanorointi eli tilttaus: Kameran liike vaaka-akselinsa ympäri. Korkeat huoneet, patsaat on järkevää kuvata tilttaamalla suurien kuvakokojen sijaan. Kameran nosto ja tilttaus yhtäaikaa erityisen dramaattinen tehokeino paljastettaessa kohteen suurta luonnetta. Kuva lähtee tasokulmasta ja kameraa tiltatessa muuttuu alakulmaksi.

Sivuttaisajo: Visuaalisesti tehokas. Kamera liikkuu sivusuunnassa, jolloin lähellä olevat kohteet liukuvat nopeammin kuin taustalla olevat. Tästä syntyy voimakas syvyysvaikutelma. Katsojalle tulee voimakas mukanaolon tunne jonka vuoksi se on suositeltavampaa kuin panoroinnin käyttö.

Tarkennusajo: Kameran kuvaa ajetaan tarkennuspistettä hyväksikäyttäen. Erittäin dramaattinen paljastus voidaan tehdä tarkennusajon avulla, samoin tapahtuman korostaminen (esim. pommin virittyminen)..

Kiertoajo: Kohteen ympäri tapahtuva ajo paljastaa kohteen ympäristön, mutta samalla alistaa kohteen ympäristön dominoidessa. Vaatii toimiakseen yleensä suuren kuvakoon.

Pystysuuntainen eli nosturiajo: Kamera nousee/laskee fyysisesti erilaisten alustojen päällä. Liikkeenä luonnoton, mutta perusteltu esiteltäessä uusia tapahtumapaikkoja. Nosturiajon tulisi olla sidottu kohteen liikkeeseen, jolloin huomiopiste kuvassa pysyisi hallinnassa. Kuvan kohteen liikuminen ajon aikana kuvan huomiopisteiden tienoilla helpottaa tätä. Miljöön kuvaus. Ohjelman aloittaminen/lopettaminen.

Zoomaus eli optinen ajo: LUONNOTON kamera-ajo, koska ihmisellä ei ole vastaavaa fysiologista toimintaa.

Zoomaus ei ole varsinainen kamera-ajo, koska zoomobjektiivin efekti tehdään kameran linssin polttoväliä muuttamalla. Zoomauksessa tapahtuu aina perspektiivivääristymä eli kohteiden väliset etäisyydet muuttuvat.

Zoomauksen etuja ovat mahdollisuus reagoida nopeasti yllättäviin tilanteisiin, jonka vuoksi se on yleistä dokumentaarisissa tuotannoissa. Sillä on luonnottumuutensa vuoksi voimakas efektiarvo, jota voidaan käyttää ilmaisullisesti hyväksi.

Zoomauksen vaikutukset: Polttoväli vaikuttaa syvyysterävyyteen ja perspektiiviin. Äärimmäisessä teleasennossa valovoima yleensä vähenee. Aukko vaikuttaa terävyysalueeseen eli syvyysterävyyteen eri polttoväleillä siten että aukon pienentyessä terävyysalue kasvaa.

Zoomaus on aina efekti!

Objektiivien päätyypit:

Fix focus- eli kiinteäpolttoväliset objektiivit: Kiinteä polttoväli - usein ei tarkennusta. Kuvakokoja sommiteltaessa kameraa liikuteltava. Valvonta-, webcam- ja erikoistehostekamerat (superlaajakulmat) sekä yleensä elokuvakamerat ovat kiinteäpolttovälisellä objektiiveilla varustettuja.

Zoomobjektiivit: Polttoväliä voidaan muuttaa jopa 16 kertaiseksi ammattioptiikoilla kuvan laadun liiaksi kärsimättä. Tehoa voidaan lisätä digitaalisella zoomauksella, jolloin tosin kuvan laatu heikkenee huomattavasti.

Ammattimaisessa työskentelyssä on kamerat varustettava: zoomobjektiivilla eri kuvaustilanteiden hallitsemiseksi ja laajakulmaobjektiivilla käsivaraisia ottoja varten. Näin voidaan tallentaa laaja tapahtumien kirjo ja se mahdollistaa kuvakokojen, -kulmien ja -ajojen monipuolinen käytön - ohjelmasta ei tule ilmaisullisesti monotoninen.

Go back