Eräs tapa jakaa elokuvat:
Aihe: Kulttuuri (miten-kuka-missä). Henkilökuva. Rikos ja rangaistus. Politiikka. Mieskuva. Naiskuva. Miehen ja naisen suhde toisiinsa.
Muita: Epätyypillisyys kerronnassa. Lajityyppi eli genre. Miten elokuva eroaa tekijöiden muista töistä.
Ensimmäisissä elokuvassa ei ollut käsikirjoitusta: Todellisuuden taltiointi -> kuvattavan tapahtuman rakentaminen elokuvaa varten -> käsikirjoitus.
Elokuvan historian alussa dramaturgia oli tiukasti luokkasidonnaista (varieteen perinne). Elokuva oli työväestön huvitus, joka koettiin halpa-arvoisena. Arvostus vaikutti sisältöön ja muotoon.
Perinteinen DRAAMA elokuvassa: Jaksot seuraavat aaltomaisesti. Dramaturgia suunnitellaan nousevan ja laskevan intensiteetin varaan.
Tarinan sisäinen dynamiikka: Tuli huomatuksi, tärkeäksi. Lait, säännöt.
Mitä video on tänään? Television lapsi, joka opettelee elokuvan kieltä (?!). Elokuvan ilmaisutyyli oli saavuttanut kerrontatyylinsä ennen 2. maailmansotaa. Kerrontatyyli: katsoja osasi odottaa, tiesi mitä elokuvassa on -> tapahtumien syy ja seuraus. Elokuvan konventio - sopimukset, perinteet.
Tarina: Henkilökohtainen kokemus - käsitys siitä miten tarina kerrotaan. Jotakin tapahtuu jossakin. => Dramaturginen rakenne, tapa millä kerrotaan, kerronta.
HYVÄ TARINA ILMAN LUJAA DRAMATURGIAA ON KAOOTTINEN JA
TEHOTON. SE TAPPAA KATSOJAN MIELENKIINNON AIHEESEEN.
Alkusysäys: Herättää katsojat. Saadaan kiinnostumaan. Intensiteetti korkea. Viritellään konflikti.
Esittelyjakso: Intellektuaalinen jakso. Esitellään faktat, miljöö, henkilöt. Esitellään konflikti.
Ristiriitojen kärjistyminen: Tilanne kiristyy äärimmilleen. Ennen kliimaksia kaikki sivujuonet päättyvät!!!
Häivytys: Toipumisaikaa yleisölle.
Veto - vastaveto - veto....
Videolla ja videokerronnalla on oma muotonsa, kuten muillakin taidemuodoilla. Eri mediat eroavat toisistaan ulkoisten muotojensa osalta (mm. katsomisympäristö). Jos videolla ei ole muotoa, se täytyy luoda muistaen traditiot, lait ja konventiot. Muista videon sidosryhmät: tv, videoelokuva, mainokset, reportaasit - muut videotekniikalla toteutettavat ohjelmatyypit.
Voi johtaa epätoivoiseen omaperäisyyden hakuun, jonka ilmenemismuotoja voivat olla: Epämääräinen ilmaisu. Kerronnallinen temppuilu. Tarpeeton vaikeatajuisuus.
Konflikti: Joku tahtoo jotakin. Toinen ei anna. Mitä suurempi päämäärä, sitä suuremmat esteet -> dramatiikka.
Pääväittämä: Pitää elokuvan liikkeessä. Hyvän ja pahan taistelu. Kaikki mikä ei tuo pääväittämää, on turhaa.
Katalyytit: antavat lisäinformaatiota, taustoittavat ja luovat tarinaan sille ominaista atmosfääriä.
2. Riivaaja (rivande person): Juoniva päähenkilö. Ei tarvitse olla paha. Pitää tapahtumat liikkeellä.
3. Sankari: Pitää taistelua yllä, kunnes päähenkilö voi ottaa vastuun. Tapahtuu kehitystä päähenkilön mukana n. 70%. Edelliset roolit löytyvät yleensä elokuvasta joko yhdistyneinä tai erikseen.
4. Peili: Heijastaa päähenkilön muutosta.
5. Varjo: Täydentää päähenkilön ominaisuuksia, sidekick.
6. "Viiden minuutin vierailu": Koominen - tähtivierailu. Ei varsinaisesti liity tarinaan vaikka joskus saattaakin tarjota syventävää tietoa.
Teksti - piiloteksti:
Pinnanalaisia latauksia.
Tahdon suunta.
Tilanne: Lähtökohta, joka purkautuu toiminnaksi. Kuka, mitä, missä, milloin...
Tavoite: Pyrkii tavoitetta kohti.
Jännite: Katsoja tietää päähenkilöä paremmin mitkä kohtalot odottavat, katsoja jännittää päähenkilön puolesta.
Takautumat: Elokuvan toiminta keskeytetään ja siirrytään aikaisempiin tapahtumiin jotka selvittävät nykyisyyttä.
Editoinnin tehtävistä: Otosten yhdistämistä. Valinta: tekninen, ilmaisullinen. Kolmessa vaiheessa: käsikirjoitettaessa, kuvattaessa, jälkikäsittelyssä. Kuva ja ääni sommitellaan ymmärrettäväksi teemaksi. Lähtökohtana katsoja; ymmärtää ja saa vaikutelmia. Selkeä esitystapa A ja O.
Jatkuvuus ja sujuvuus: Klaffivirheet. Rajaukset. Suojaviiva. Huomiopiste (liike on huomiopiste!!!). Äänen jatkuvuus.
Mise-en-scène: Elokuvantekijän työkalut hallita elokuvan visuaalista lopputulosta - ns. näyttämöllepano: tapahtumaympäristö, puvustus, maskeeraus, muotoileva valaistus sekä kuvassa tapahtuva liike.
Pienet: Otoksesta toiseen, samassa ajassa ja paikassa suoralla leikkauksella.
Keskisuuret: Jatkoleikkaus: A1 - A2 - A3... Toistoleikkaus: A - B - A ... Siirtoliitos: A - AB - B ... Vastaa kirjallisuuden kappalejakoa.
Suuret: Leikkaus uuteen aiheeseen. Himmennykset, miksaukset, wipet, sviipit... Vastaa kirjallisuuden lukujakoa.
Sama rakenne pätee mihin tahansa dramaturgisesti
rakennettuun ohjelmaan.
Idea on usein ryhmätyön tulosta.
Kaikki ideat paperille - ideageneraattori: Jokainen esittää ja kirjaa ylös omat ideansa, jonka jälkeen niistä annetaan kollektiivisesti kritiikki. Hyviä ideoita tai niiden osia kierrätetään edelleen.
Ryhmädynamiikka ja roolitus ideointitilanteessa:
Ideaa on hyvä testata ns. tavallisella kuluttajalla, joka esittää "tyhmiä kysymyksiä".
Huomioitavia asioita:
Hyvän ohjelman tekoon vaaditaan käsikirjoituksen
kannalta:
Kaksi aikatekijää:
Osajako, tapahtumajako - mikä on pääväittämä, miten se saavutetaan.
Karsitaan ylimääräiset tapahtumat.
Hahmotellaan rakenne; alku - keskikohta - loppu. Esitysjärjestys.
Hahmotellaan aika-akseli ja tarvittavat tapahtumat sille.
Kertova video, "prosessivideo" - miten jokin tehdään: Alkeellisin muoto, sanotaan tallenteeksi - ei juurikaan luovaa panosta. Tieteellinen kuvaus. Oman elämänpiirin tallenteet. Uutisten visualisointi. Huom: kuvaustilanteessa kuitenkin käytettävä luovuutta oleellisen sisällön tuomiseksi esiin.
Opetusvideo: Oltava kohderyhmä. Rajattu aihekokonaisuus. On pelkistetysti/yksiselitteisesti tehty. Sisältää tietoa, selventäviä haastatteluja, esimerkkitapauksia....
Tiedollinen video, "ihmeellinen luonto": Yleispätevämpi kuin opetusvideo. Käsittelytapa kriittinen ja analyyttinen.
Tiedottava video, tietoisku: Kohderyhmänä suuri yleisö. Perusasioihin tukeutuva. Perustuu ns. tosiasioihin.
Dokumenttivideo: Kuvataan todellista elämää, mutta käyttämällä yksityiskohtia siitä. Tulkinta. Laajennetaan kerrontaa tulkinnaksi. Tyylilajeja: Silminnäkijä - uutistyyppinen. Tapatutkimus - käsittelee yksilön/pienryhmän tilannetta, olosuhteita ja elämää. Laajempi tutkimus - suuret joukot. Fiktiivinen dokumentti - näytelmällinen, käyttää materiaalinaan todellisuutta. Autenttinen vaikutelma.
Tutkitaan ja tarkkaillaan ihmisiä:
Värit: kokeiltava eri vaihtoehtoja, vaatteista voi huomauttaa.
Sisäinen olemus: Meillä kaikilla on piileviä ominaisuuksia. Houkutellaan esille sisäinen persoona: silmien pilke, eleet, ilmeet, positiiviset- ja negatiiviset luonteenpiirteet.
Kuvattavan suullinen ilmaisu: Äänen voimakkuus. Äänen korkeus. Puhenopeus. Puhevoimakkuus. 90% suomalaisista puhuu liian korkealta (P. Huotari). Taukoja oltava, jotta editointi on helpompaa.
Ohjaajan suoritettava: Huomattujen virheiden korjaaminen. Useita otoksia. Ennen ottoja rentoutus ja rohkaisu: "runsaasti aikaa" tai "voidaan ottaa uusiksi". Kysymys: miten näkyy harrastajamainen ohjaus?
Copyright Pekka Ranta 2002