Vaikuttaa värien toistumiseen - muista videon
erityisominaisuudet.
Määrää kontrastisuhteen!
Takavalo:
Kohteen takana.
Vastapuolella kameraa.
Kohteen yläpuolella - kohde irroitetaan taustasta.
Ääriviivat korostuvat.
Valoteho suhteellisen pieni.
Muut valot:
Täydennetään perusvaloja.
Korostetaan kuvakerronnan adjektiiveja.
Ikkunoiden valaisu.
Käytävä.
Hiusvalo
Valon suunta:
Kulma jolla valo suunnataan kohteeseen pysty- ja
vaakasuunnassa.
Valot ja varjot aikaansaavat syvyyttä,
sävyjä, muotoja, yksityiskohtia sekä
tunnelmaa.
Valon rajaus:
Käytännön valotyön
olennainen piirre.
Hallittava valaisimien valoalue - silmän
harjaannuttaminen.
Tulosuunnan / tulokulman valinta.
VÄRILÄMPÖTILA JA VALKOTASAPAINO:
Näkyvän valon aallonpituudet ovat noin 350
(violetti) -> 700 (punainen) nanometriä.
Videokuva muodostetaan kolmelta valon aallonpituusalueelta
saatavista kuvista, punaisesta (R), vihreästä (G) ja
sinisestä (B).
Jos näitä elementtejä on
yhtä paljon saadaan valkoinen väri.
Eri valaistusolosuhteissa valon aallonpituusjakauma on
erilainen -> värilämpötila joka
ilmaistaan Kelvin (K)-asteina.
Valkotasapaino otetaan kuvaamalla valkoista referenssipintaa
vallitsevassa valossa.
Kamera korjaa valkotasapainon muuttamalla R- ja B-signaalien
suhdetta G-signaaliin nähden -> valkoinen kuva
referenssipinnasta.
Kameran elektroniikan apuna voidaan
käyttää myös suodattimia.
Valaisinten värilämpötilaa
voidaan myös korjata suodattimin (sinikalvot,
keinovalokalvot): leikataan esim. punaisia aallonpituuksia ->
pienentynyt valoteho.
VALAISINTYYPPEJÄ:
Videovalaisimissa käytetään yleisesti
volframi-halogeenilamppuja -> tarkka
värilämpötila 3200 K astetta.
Jos valaisimia tarvitaan enemmän,
sähkövirtaa on haettava toisen sulakkeen takana
olevasta sulakkeesta.
Huom: sähköroikat
kestävät kuumenematta tietyn
määrän virtaa - lukee johtimessa.
Muista varoa kuumien valaisimien aiheuttamaa palovaaraa.
Anna valaisimien jäähtyä kunnolla
ennen valaisinten purkamista. Lisää polttimon
käyttöikää.
VALON MÄÄRÄN HALLINTA:
1. Sähköiset himmentimet:
Käytetään harvoin videotuotannossa koska
valaisinta himmennettäessä valon
värilämpötila muuttuu.
2. Lampun ja kohteen välinen
etäisyys:
Kun lampun etäisyys kaksinkertaistuu, valoteho
neljäsosaan.
3. Valaisinsuotimet ja heijastimet:
Erivoimakkuuksisia suodattimia.
4. Lämmönkestävät
materiaalit:
Sateenvarjot, alumiiniheijastimet ym.
VALAISUN ESTETIIKKAA
MUOTOILEVA VALO:
Yleisvalo: valo joka valaisee koko kuva-alan kohteet - yleensä
epäsuoraa valoa luonnollisesta valon suunnasta ("kattolamppu",
"ikkuna", "naapurihuone").
Suunnattu valo: antaa kohteelle muodon.
VALAISUN ONGELMIA:
Useiden kohteiden valaisu:
Luonnollisen valon
hyväksikäyttö:
Ongelmaratkaisuja:
Harmaat sävyt ->Lisää
valoa, himmennintä auki.
Kirkkaat sävyt -> Pehmennä ja
vähennä valoa.
Ihon sävyt luonnottomat -> Tarkista
valkotasapaino / sekavalo.
Silhuettimaiset hahmot -> Lisää
valoa etualalle, poista taka-alalta.
Valorenkaita kuvassa -> Siirrä takavaloa
ettei sen keila osu kameran linssiin.
Häiritseviä varjoja seinillä
-> Muuta valojen suuntausta, yksi päävalo
-> yksi varjo.
MUISTA:
Valaistus, joka kiinnittää huomion
itseensä ei voi olla hyvä valaistus!
Paloturvallisuus - valaisimet ovat kuumia.
Valaisinbulbin asennus oikein:
Ota selvää paljonko sulakkeet
kestävät.
Myös varjot ovat valaistusta.
Loisteputkilla valaistuissa tiloissa valo kyllä
riittää mutta valaistus on luonnoton koska
siitä puuttuvat kontrastit.
Säädä valkotasapaino AINA kun
valaistus muuttuu!!!
Valaistuksen kokonaisteho on sovitettava tunnelman tai
kohtauksen sisällön mukaan.
ÄÄNITYS
ÄÄNITYKSEN TEKNIIKKAA:
MITÄ ÄÄNI ON?
Ääni syntyy kappaleen
värähtelystä. Väliaineessa,
esimerkiksi ilmassa, syntyy jaksollisia tihentymiä ja
harventumisia. Nämä korva kuulee
äänenä.
Äänivärähtelyllä on kaksi
ominaisuutta: voimakkuus ja taajuus.
Ihmisen kuulema äänen voimakkuus alue: 0dB
(kuulokynnys) - 120 dB (kipukynnys).
Puheen voimakkuus on n. 50 - 60 dB, musiikin kuuntelussa 70
- 100 dB.
Dynamiikka on suurinta käyttökelpoista
voimakkuusvaihtelujen aluetta heikoimman (esim. taustamelu) ja
voimakkaimman (pajavasara) äänen
välillä.
Äänen värähtelytaajuus
vastaa äänen sävelkorkeutta.
Värähtelytaajuuden yksikkö on Hertsi
(värähdystä sekunnissa).
Ihmisen kuuloalue: 20 - 20 000 Hz.
Matalampia infraääniä voidaan
aistia tuntoaistin avulla. Korkeampia
ultraääniä pystyvät aistimaan monet
eläimet.
Ihmiskorva on herkimmillään noin 1000 Hz:n
äänille, epäherkimmillään
matalille, alle 100 Hz, äänille.
Ihmisen vanhetessa kyky kuulla korkeita
ääniä häviää. 30
v: 16 kHz, 50 v: 13 kHz.
2 * W = 3 dB. Eli äänen tehon
kaksinkertaistuessa äänen suhteellinen voimakkuus
kasvaa vain 3 dB (desibeliä).
VU (Volume Unit) - äänen suhteellinen
voimakkuus dB:ssä.
ÄÄNITYS:
Ääni on
värähtelyä, jonka
käytössä oleva taajuusalue on 20 - 20 000 Hz.
Ääni etenee ilmassa ilmanpaineen
muutoksina aaltoliikkeenä.
Akustiikalla tarkoitetaan yleensä huonetilan
jälkikaiuntaa ja hälyisyyttä.
Erilaiset tilat värittävät
äänen eri tavalla.
Myös äänellä voi olla
huomiopiste.
Äänitettäessä on
mikrofonia pidettävä mahdollisimman
lähellä jotta akustiikan aikaansaamat
äänenvärin muutokset ovat mahdollisimman
pienet.
Esimerkiksi tuuli saattaa aiheuttaa pahoja
häiriöääniä.
Mikrofonin päällä on
käytettävä tuulisuojusta mutta
täysin toimivaa suojausta ei ole - on
yritettävä suunnata mikrofoni siten että
tuuli ei ota siihen (monitorointi).
Ihminen adaptoituu akustiikkaan ja pystyy suodattamaan
epäolennaisia äänielementtejä
ympäristöstä. Mikrofoni poimii KAIKKI
äänet.
Myös verkkohäiriöt
sähkölaitteista saattavat aiheuttaa
häiriöitä (brummi, hurina
äänessä).
Erityisen tärkeää on huolehtia
siitä että liittimet ovat kunnolla kiinni ja
myöskin pysyvät kiinni liikuttaessa.
Äänityksen varmistamiseksi
ääntä tulee monitoroida jatkuvasti kuulokkeilla
äänityksen onnistumisen varmistamiseksi.
Älä koskaan käytä
automaattista äänentason
säätöä: taustan
häiriöäänet nousevat hallitsevaksi.
Mikrofonin sijoitus =< 45 astetta (mikrofonilla
"näköyhteys"
äänilähteeseen):
Äänieditointi:
Elokuvan ääni rakennetaan yleensä
seuraavista osista:
100% ääni ("huntti",
"satanen"), eli kuvaustilanteessa nauhoitettu ääni,
yleensä dialogi+taustaäänet.
Tehosteet:
Pistetehosteet eli yksittäiset
äänet.
Pohjat eli atmosfäärit eli akustiikat -
kuvauspaikalla olevaa hiljaisuutta.
Musiikki.
Näistä rakennetaan äänimaailma joka
tukee kuvailmaisua.
Ensin nauhoitetaan dialogit ja 100% ääni, sitten
tehosteet ja lopuksi musiikki.
Tehosteet:
Tehosteäänet jaetaan atmosfääreihin
ja pistetehosteisiin:
Atmosfäärit:
Pohjaäänet.
Taustakohinat.
Pistetehosteet:
Paukaukset.
Autonlähdöt.
Puhelimensoitot ym.
Atmosfäärit ja istetehosteet
yhdistetään dialogiin -> jatkuvuus, tunnelma.
Kuvaeditointia varten tehdään
tehosteajolistat, joista näkyy kuinka paljon tehostetta kuuluu
mistäkin suunnasta (panorointi) ja miltä
etäisyydeltä (ekvalisointi ja
äänenvoimakkuus).
Hiljaisuus on myös tehoste, samoin
äänen kirkkaus, "etäisyys".
Äänen rytmitys ja tauot.
"Ääni lyhentää kuvaa",
eli saa kohtauksen tiivistymään.
MUSIIKKI:
Olennainen osa videoilmaisua.
Peittää äänityksen
virheitä.
Kuvaa erilaisia tunnelmia: pelko, jännitys ... ilo,
rauha.
Yhdistää ohjelman osia.
Äänellä voidaan ennakoida
siirtymää:
Musiikki alkaa kuulua:
Mies kuulee musiikin:
Toinen henkilö saapuu nauhuria kantaen:
MIKROFONITYYPIT:
Mikrofoni: laite jolla ilman paineenvaihtelut muutetaan
sähköiseksi signaaliksi.
Mikrofoneilla ON erilaisia suuntakuvioita -
tällä tarkoitetaan herkkyyttä, jolla
ääntä voidaan vastaanottaa mikrofonilla eri
suunnista :
Suuntakuviot:
1. Ympyräkuvio:
Yleismikrofoni, tallentaa koko akustiikan
2. Kahdeksikko:
Puheäänityksissä
Epäherkkä sivulta tuleville
häiriöäänille
3. Kartioidit ja superkartioidit:
Suuntamikrofoneja
Dynaamiset mikrofonit:
Hyviä yleismikrofoneja, herkkyys keskinkertainen,
kestävä rakenne.
Eivät vaadi ulkopuolista
virtalähdettä.
Kondensaattorimikrofonit:
Herkkä, kohinaton, laaja taajuuskaista.
Vaatii ulkopuolisen virtalähteen.
Eri mikrofoneilla erilaisia ominaisuuksia
käyttötarkoituksen mukaan:
Taajuuskaista.
Kohinaetäisyys.
Erilaisia taajuusleikkureita.
ERI TYYPPISTEN MIKROFONIEN
KÄYTÖSTÄ:
1. Kameran mikrofoni:
Yleensä suuntaava.
Eristetty kameran rungosta -> ei
häiriöääniä kameran
käsittelystä.
Tallennetaan 100% ääniä ja
apuääniä
jälkikäsittelyä varten.
2. Käsimikrofoni:
Yleensä dynaaminen = epäherkempi ->
vähemmän
käsittelyääniä.
Usein kartioidi suuntakuvio -> suunnattava puhujaa
kohti.
Sommittelu kuvassa ongelma.
3. Solmiomikrofoni:
Usein kondensaattorimikrofoneja - pieni koko - huomaamaton.