VALAISU ja ÄÄNI


VALAISUN PERUSTEITA:


VALAISU:


Teknillinen valaistus:

Valo luo pohjan videokameran valosähköiselle toiminnalle.

Kun valoa on riittävästi, myös kamera voi tallentaa kuvan virheettömästi.

Kerronnallinen valaistus:

Luodaan vaikutelmia ja annetaan lavastukselle merkitys.

Valaistuksen hierarkia:

  • Valoa on riittävästi.
  • Valo muotoilevana elementtinä.
  • Valo ilmaisullisena elementtinä.
  • Valo kerronnallisena elementtinä (jatkuvuus).

  • Valon laatu:

  • Keinovalo (noin 3200 K).
  • Luonnonvalo (noin 5600 K).
  • Sekavalo (edellisten yhdistelmiä) - kuvataan yleensä 5600 K mukaan.
  • Muu valo (kaasupurkauslamput) - kuvataan aina 3200 K mukaan.

  • Valaistuksen tavoitteet:

  • Materiaalin, pintojen, tilan, kappaleiden tuntu saadaan aikaan valon ja varjon avulla.
  • Tapahtuman tunnelma.
  • Ajankohdan määrittäminen.
  • Huomion kiinnittäminen kuvattavan keskeisimpään aiheeseen (visuaalisuus).
  • Perspektiivin aikaansaaminen.
  • Taiteellinen sommittelu: harmonia kuvan elementtien ja toiminnan kesken, visuaalisuus ja tekijän näkemys.
  • Välineellisyys: kamera vaatii tietyn minimivalaistuksen.
  • Värilämpötila.


  • VALAISTUKSEN PERUSVALOT (YKSIKAMERATEKNIIKKA):

  • Päävalo jolla valaistaan kohde. Riittävä valo kameran toiminnalle.
  • Tasoitusvalo jolla hallitaan päävalon luomaa varjoa - luodaan kontrastia ja kolmiuloitteisuutta.
  • Takavalo, jolla irroitetaan kohde taustasta.
  • Muut valot, jolla tuodaan esiin yksityiskohtia kuvassa.
  • Ns. Kolmen Pisteen Valaisu:


     

    Päävalo:

  • Valaistusvoimakkuuden lähtöarvot.
  • Suunnataan kohteeseen hieman sivusta, luodaan varjoja.
  • Sijoitus luonnoliseen valon tulosuuntaan (lavastus).
  • Suora, kova valo.
  • Tasoitusvalo:

  • Päävalon vastakkaisella puolella - päävalon ja tasoitusvalon välinen kulma 80 - 110 astetta.
  • Poistetaan päävalon liian voimakkaat varjot - tasoitetaan kontrasteja.
  • Paljastuu yksityiskohtia.
  • Pyrittävä pehmeään valoon - heijastimet, suodatus.
  • Vaikuttaa värien toistumiseen - muista videon erityisominaisuudet.
  • Määrää kontrastisuhteen!
  • Takavalo:

  • Kohteen takana.
  • Vastapuolella kameraa.
  • Kohteen yläpuolella - kohde irroitetaan taustasta.
  • Ääriviivat korostuvat.
  • Valoteho suhteellisen pieni.
  • Muut valot:

  • Täydennetään perusvaloja.
  • Korostetaan kuvakerronnan adjektiiveja.
  • Ikkunoiden valaisu.
  • Käytävä.
  • Hiusvalo


  • Valon suunta:

  • Kulma jolla valo suunnataan kohteeseen pysty- ja vaakasuunnassa.
  • Valot ja varjot aikaansaavat syvyyttä, sävyjä, muotoja, yksityiskohtia sekä tunnelmaa.
  • Valon rajaus:

  • Käytännön valotyön olennainen piirre.
  • Hallittava valaisimien valoalue - silmän harjaannuttaminen.
  • Tulosuunnan / tulokulman valinta.

  • VÄRILÄMPÖTILA JA VALKOTASAPAINO:

  • Näkyvän valon aallonpituudet ovat noin 350 (violetti) -> 700 (punainen) nanometriä.
  • Videokuva muodostetaan kolmelta valon aallonpituusalueelta saatavista kuvista, punaisesta (R), vihreästä (G) ja sinisestä (B).
  • Jos näitä elementtejä on yhtä paljon saadaan valkoinen väri.
  • Eri valaistusolosuhteissa valon aallonpituusjakauma on erilainen -> värilämpötila joka ilmaistaan Kelvin (K)-asteina.
  • Valkotasapaino otetaan kuvaamalla valkoista referenssipintaa vallitsevassa valossa.
  • Kamera korjaa valkotasapainon muuttamalla R- ja B-signaalien suhdetta G-signaaliin nähden -> valkoinen kuva referenssipinnasta.
  • Kameran elektroniikan apuna voidaan käyttää myös suodattimia.
  • Valaisinten värilämpötilaa voidaan myös korjata suodattimin (sinikalvot, keinovalokalvot): leikataan esim. punaisia aallonpituuksia -> pienentynyt valoteho.
  •  

    VALAISINTYYPPEJÄ:

    Videovalaisimissa käytetään yleisesti volframi-halogeenilamppuja -> tarkka värilämpötila 3200 K astetta.

     1. Pistevalot (spotlight):

  • Kiinteä- ja säädettäväkeilaisia.
  • Varustettu rajaajilla - kovaa valoa.
  • Myös fresnel-tyyppiset valaisimet.
  •  

    2. Tasoitusvalot (floodlight):

  • Valokeilaa tasataan heijastimilla -> tasainen valaistusalue.
  • Pehmeää valoa.

  • Pistevalo voidaan pehmentää heijastimalla sen heijastimen (esim. rypytetty alumiinikalvo) tai "sateenvarjolla".
     

    SÄHKÖTURVALLISUUDESTA JA SULAKKEISTA:

  • Watti / Voltti = Ampeeri, esimerkiksi 800 W / 230 V = 3,5 A,
  • -> 800 W:n lamppu "kuluttaa" sulaketta 3,5 A:n verran,
  • -> 10 A:n sulakkeelle 2 valaisinta, 16 A:n sulakkeelle 4 valaisinta maksimissaan.
  • Jos valaisimia tarvitaan enemmän, sähkövirtaa on haettava toisen sulakkeen takana olevasta sulakkeesta.
  • Huom: sähköroikat kestävät kuumenematta tietyn määrän virtaa - lukee johtimessa.
  • Muista varoa kuumien valaisimien aiheuttamaa palovaaraa.
  • Anna valaisimien jäähtyä kunnolla ennen valaisinten purkamista. Lisää polttimon käyttöikää.
  •  

    VALON MÄÄRÄN HALLINTA:

    1. Sähköiset himmentimet:
  • Käytetään harvoin videotuotannossa koska valaisinta himmennettäessä valon värilämpötila muuttuu.
  •  

    2. Lampun ja kohteen välinen etäisyys:

  • Kun lampun etäisyys kaksinkertaistuu, valoteho neljäsosaan.
  •  

    3. Valaisinsuotimet ja heijastimet:

  • Erivoimakkuuksisia suodattimia.
  •  

    4. Lämmönkestävät materiaalit:

  • Sateenvarjot, alumiiniheijastimet ym.


  • VALAISUN ESTETIIKKAA


    MUOTOILEVA VALO:

    Yleisvalo: valo joka valaisee koko kuva-alan kohteet - yleensä epäsuoraa valoa luonnollisesta valon suunnasta ("kattolamppu", "ikkuna", "naapurihuone").

    Suunnattu valo: antaa kohteelle muodon.
     

    VALAISUN ONGELMIA:

    Useiden kohteiden valaisu:

     Luonnollisen valon hyväksikäyttö:

     Ongelmaratkaisuja:
     

  • Harmaat sävyt ->Lisää valoa, himmennintä auki.
  • Kirkkaat sävyt -> Pehmennä ja vähennä valoa.
  • Ihon sävyt luonnottomat -> Tarkista valkotasapaino / sekavalo.
  • Silhuettimaiset hahmot -> Lisää valoa etualalle, poista taka-alalta.
  • Valorenkaita kuvassa -> Siirrä takavaloa ettei sen keila osu kameran linssiin.
  • Häiritseviä varjoja seinillä -> Muuta valojen suuntausta, yksi päävalo -> yksi varjo.
  • MUISTA:

  • Valaistus, joka kiinnittää huomion itseensä ei voi olla hyvä valaistus!
  • Paloturvallisuus - valaisimet ovat kuumia.
  • Valaisinbulbin asennus oikein:


  •  
     

  • Ota selvää paljonko sulakkeet kestävät.
  • Myös varjot ovat valaistusta.
  • Loisteputkilla valaistuissa tiloissa valo kyllä riittää mutta valaistus on luonnoton koska siitä puuttuvat kontrastit.
  • Säädä valkotasapaino AINA kun valaistus muuttuu!!!
  •  


    Valaistuksen kokonaisteho on sovitettava tunnelman tai kohtauksen sisällön mukaan.



    ÄÄNITYS


    ÄÄNITYKSEN TEKNIIKKAA:


    MITÄ ÄÄNI ON?

  • Ääni syntyy kappaleen värähtelystä. Väliaineessa, esimerkiksi ilmassa, syntyy jaksollisia tihentymiä ja harventumisia. Nämä korva kuulee äänenä.
  • Äänivärähtelyllä on kaksi ominaisuutta: voimakkuus ja taajuus.
  • Ihmisen kuulema äänen voimakkuus alue: 0dB (kuulokynnys) - 120 dB (kipukynnys).
  • Puheen voimakkuus on n. 50 - 60 dB, musiikin kuuntelussa 70 - 100 dB.
  • Dynamiikka on suurinta käyttökelpoista voimakkuusvaihtelujen aluetta heikoimman (esim. taustamelu) ja voimakkaimman (pajavasara) äänen välillä.
  • Äänen värähtelytaajuus vastaa äänen sävelkorkeutta. Värähtelytaajuuden yksikkö on Hertsi (värähdystä sekunnissa).
  • Ihmisen kuuloalue: 20 - 20 000 Hz.
  • Matalampia infraääniä voidaan aistia tuntoaistin avulla. Korkeampia ultraääniä pystyvät aistimaan monet eläimet.
  • Ihmiskorva on herkimmillään noin 1000 Hz:n äänille, epäherkimmillään matalille, alle 100 Hz, äänille.
  • Ihmisen vanhetessa kyky kuulla korkeita ääniä häviää. 30 v: 16 kHz, 50 v: 13 kHz.
  • 2 * W = 3 dB. Eli äänen tehon kaksinkertaistuessa äänen suhteellinen voimakkuus kasvaa vain 3 dB (desibeliä).
  • VU (Volume Unit) - äänen suhteellinen voimakkuus dB:ssä.
  • ÄÄNITYS:

  • Ääni on värähtelyä, jonka käytössä oleva taajuusalue on 20 - 20 000 Hz.
  • Ääni etenee ilmassa ilmanpaineen muutoksina aaltoliikkeenä.
  • Akustiikalla tarkoitetaan yleensä huonetilan jälkikaiuntaa ja hälyisyyttä.
  • Erilaiset tilat värittävät äänen eri tavalla.
  • Myös äänellä voi olla huomiopiste.
  • Äänitettäessä on mikrofonia pidettävä mahdollisimman lähellä jotta akustiikan aikaansaamat äänenvärin muutokset ovat mahdollisimman pienet.
  • Esimerkiksi tuuli saattaa aiheuttaa pahoja häiriöääniä.
  • Mikrofonin päällä on käytettävä tuulisuojusta mutta täysin toimivaa suojausta ei ole - on yritettävä suunnata mikrofoni siten että tuuli ei ota siihen (monitorointi).
  • Ihminen adaptoituu akustiikkaan ja pystyy suodattamaan epäolennaisia äänielementtejä ympäristöstä. Mikrofoni poimii KAIKKI äänet.
  • Myös verkkohäiriöt sähkölaitteista saattavat aiheuttaa häiriöitä (brummi, hurina äänessä).
  • Erityisen tärkeää on huolehtia siitä että liittimet ovat kunnolla kiinni ja myöskin pysyvät kiinni liikuttaessa. Äänityksen varmistamiseksi ääntä tulee monitoroida jatkuvasti kuulokkeilla äänityksen onnistumisen varmistamiseksi.
  • Älä koskaan käytä automaattista äänentason säätöä: taustan häiriöäänet nousevat hallitsevaksi.

  • Mikrofonin sijoitus =< 45 astetta (mikrofonilla "näköyhteys" äänilähteeseen):


     

    Äänieditointi:

    Elokuvan ääni rakennetaan yleensä seuraavista osista:
  • 100% ääni ("huntti", "satanen"), eli kuvaustilanteessa nauhoitettu ääni, yleensä dialogi+taustaäänet.
  • Tehosteet:
  • Pistetehosteet eli yksittäiset äänet.
  • Pohjat eli atmosfäärit eli akustiikat - kuvauspaikalla olevaa hiljaisuutta.
  • Musiikki.
  • Näistä rakennetaan äänimaailma joka tukee kuvailmaisua.
    Ensin nauhoitetaan dialogit ja 100% ääni, sitten tehosteet ja lopuksi musiikki.

    Tehosteet:

    Tehosteäänet jaetaan atmosfääreihin ja pistetehosteisiin:
     
  • Atmosfäärit:
  • Pohjaäänet.
  • Taustakohinat.
  • Pistetehosteet:
  • Paukaukset.
  • Autonlähdöt.
  • Puhelimensoitot ym.

  • Atmosfäärit ja istetehosteet yhdistetään dialogiin -> jatkuvuus, tunnelma.

  • Kuvaeditointia varten tehdään tehosteajolistat, joista näkyy kuinka paljon tehostetta kuuluu mistäkin suunnasta (panorointi) ja miltä etäisyydeltä (ekvalisointi ja äänenvoimakkuus).
  • Hiljaisuus on myös tehoste, samoin äänen kirkkaus, "etäisyys".
  • Äänen rytmitys ja tauot.
  • "Ääni lyhentää kuvaa", eli saa kohtauksen tiivistymään.
  • MUSIIKKI:

  • Olennainen osa videoilmaisua.
  • Peittää äänityksen virheitä.
  • Kuvaa erilaisia tunnelmia: pelko, jännitys ... ilo, rauha.
  • Yhdistää ohjelman osia.
  • Äänellä voidaan ennakoida siirtymää:

  • Musiikki alkaa kuulua:

     Mies kuulee musiikin:

     Toinen henkilö saapuu nauhuria kantaen:


    MIKROFONITYYPIT:

  • Mikrofoni: laite jolla ilman paineenvaihtelut muutetaan sähköiseksi signaaliksi.
  • Mikrofoneilla ON erilaisia suuntakuvioita - tällä tarkoitetaan herkkyyttä, jolla ääntä voidaan vastaanottaa mikrofonilla eri suunnista :
  • Suuntakuviot:

    1. Ympyräkuvio:

  • Yleismikrofoni, tallentaa koko akustiikan
  •  2. Kahdeksikko:

  • Puheäänityksissä
  • Epäherkkä sivulta tuleville häiriöäänille
  •  3. Kartioidit ja superkartioidit:

  • Suuntamikrofoneja
  •  Dynaamiset mikrofonit:

  • Hyviä yleismikrofoneja, herkkyys keskinkertainen, kestävä rakenne.
  • Eivät vaadi ulkopuolista virtalähdettä.
  • Kondensaattorimikrofonit:

  • Herkkä, kohinaton, laaja taajuuskaista.
  • Vaatii ulkopuolisen virtalähteen.
  • Eri mikrofoneilla erilaisia ominaisuuksia käyttötarkoituksen mukaan:
  • Taajuuskaista.
  • Kohinaetäisyys.
  • Erilaisia taajuusleikkureita.
  • ERI TYYPPISTEN MIKROFONIEN KÄYTÖSTÄ:

    1. Kameran mikrofoni:

  • Yleensä suuntaava.
  • Eristetty kameran rungosta -> ei häiriöääniä kameran käsittelystä.
  • Tallennetaan 100% ääniä ja apuääniä jälkikäsittelyä varten.
  •  

    2. Käsimikrofoni:

  • Yleensä dynaaminen = epäherkempi -> vähemmän käsittelyääniä.
  • Usein kartioidi suuntakuvio -> suunnattava puhujaa kohti.
  • Sommittelu kuvassa ongelma.
  •  

    3. Solmiomikrofoni:

  • Usein kondensaattorimikrofoneja - pieni koko - huomaamaton.
  • Herkkä staattiselle sähkölle - silkkisolmiot, tekokuidut...
  • Sijoitus tarpeeksi etäälle äänilähteestä - ei kestä voimakkaita äänenpaineita.
  •  

    4. Suuntamikrofoni:
  • Käytetään ulkotuotannossa, usein puomilla ja tuulisuojalla varustettuna.
  • Superkartioidi suuntakuvio.
  •  

    5. Kontaktimikrofoni:
  • Sijoitetaan tasaiselle pinnalle esim. pöytä tai katto.
  • Suuntakuvio puolipallo.
  • Käytetään paneelityyppisissä keskusteluissa.
  •  

    6. Langaton mikrofoni:

  • Yleensä käsi- tai solmiomikrofoni.
  • Yhdistetään lähettimeen, vastaanotin kamerassa.
  • Antaa suuren liikkuvuuden, "näkymätön".
  • MIKROFONIN LIITTÄMINEN VIDEOKAMERAAN:

  • Balansoitu mikrofoni liitetään kameran XLR-liittimeen. Balansoimaton yleensä pieneen jack-liittimeen (mic).
  • Tarvittaessa voidaan käyttää erillisiä mikrofonien virtalähteitä ja mikrofonisignaalin esivahvistimia.
  • Äänenvahvistuksen valitsijasta (INPUT LEVEL) valitaan MIC -tasoinen vahvistus (mikrofonin signaali on hyvin heikko ja sitä vahvistetaan kamerassa).
  • ÄÄNENTASON SÄÄTÖ:

  • Valittavissa on useinmiten automaattinen tai manuaalinen äänentasonsäätö.
  • Automaatti vahvistaa heikkoja signaaleja, myös taukopaikoissa, esim. puheessa - kohina kasvaa äänityksessä.
  • Automaatti ei pysty reagoimaan nopeisiin iskuääniin tai reagoi niihin viiveellä (pajavasaraefekti).
  • Manuaalinen äänentason säätö tapahtuu säätämällä äänitystilanteen voimakkaimpien äänien mukaan 0 dB:iin - vältetään yliohjaus -> ei säröä äänessä.
  • LIMITTERI:

  • Joissain kameroissa on mahdollista limitoida (= leikata voimakkaita) äänipiikkejä niin että ääni ei säröydy.
  • Väärin käytettynä lisää taustan häiriöääniä.
  • LIITTIMET:

    XLR-liittimet:

  • XLR-tyyppisiä ammattilaitteissa.
  • Häiriövapaita, kestäviä, balansoituja.
  • Plugi- ja RCA-liittimet:

  • Harrastelijalaitteissa, balansoimattomia.
  • Herkkiä vaurioitumaan, tarkkailtava häiriöäänien eliminoimiseksi esimerkiksi kaapelin liikkuessa.
  • Kaapelin vedonpoisto erityisen tärkeää!!!
  •  

    ÄÄNEN TARKKAILUSTA:

  • Ääntä tarkkaillaan sekä mittareista että kuulokkeista.
  • Äänitettäessä pyritään käyttämään koko videonauhan dynamiikka hyväksi -> äänitystilanteen huippuarvot 0 dB (+ limitteri tarvittaessa).
  • Jos dynamiikka-alue pysyy hyvänä koko ajan se säästää aikaa jälkituotannossa.
  • Kuulokkeista kuulee koko vallitsevan akustiikan - miten mikrofoni toistaa sen.
  • Erityisen tärkeää käytettäessä suuntamikrofonia on eri äänilähteiden balanssi.
  •  

    ÄÄNITYSVINKKEJÄ:

    Mikrofonin valinta:
  • Mitä äänitetään: suuntakuvio, taajuusalue.
  • Miten mikrofoni näkyy kuvassa.
  • Mitkä olosuhteet.
  •  

    Mikrofonin sijoittaminen:
  • Kuvauspaikan akustiikka ja häiriöäänet.
  • Miten mikrofoni näkyy kuvassa.
  • Etäisyys äänilähteeseen (tarvitaanko suuntamikrofoni).
  • Luonnonvoimat: tuuli, melu - rakennettava ääniesteitä, tuulisuojat...
  •  

    Radiotaajuus- ja sähköverkkohäiriöt:

  • Usein vältettävissä käyttämällä symmetristä mikrofonikaapelia - hyvä häiriönsuojaus.
  • Mikrofonikaapelin sijoitus sähkölaitteisiin nähden - magneettikentät.
  •  

    ÄÄNEN JÄLKIKÄSITTELYSTÄ:

  • Äänenleikkurit: äänen tiettyjä taajuuksia leikataan pois. Yleensä mikrofonissa tai äänimikserissä oleva kytkin.
  • Yleensä puheäänityksestä leikataan alle 150 Hz pois - hävittää kuminaa ja tuuliääniä.
  • Puheäänityksessä aina leikataan taajuuksia, harvoin korostetaan niitä (hairiöt lisääntyvät).
  • Puheen ja taustaäänen dynamiikkaero > 15 dB - puhe selkeää.
  • Musiikin ja puheen dynamiikkaero riippuu musiikin käyttämästä taajuusalueesta ja sen omasta dynamiikasta: nyrkkisääntö n. 12-15 dB.
  •  


    ÄÄNITYKSEN ESTETIIKKAA


    ÄÄNITYYPPEJÄ:

    Ääni:
  • Dialogi - keskustelu - haastattelu - draama.
  • Kertoja - joko kuvassa tai kuvan ulkopuolella.
  •  

    100% ääni:

  • Kuvaustilanteessa tallennettu tehosteääni.
  • Luo ambienssia äänimaisemaan - kuvauspaikan luonnollisia ääniä korostetaan.
  •  

    Musiikki:

  • Luo tunnelmaa, täyttää taukoja.
  • Jatkuvuus kohtauksessa paranee..
  •  

    Erikoisefektit:

  • Kuvauspaikalta puuttuvia ääniä.
  • Luo kuvan ajasta ja paikasta.
  • Lisätään jälkituotantovaiheessa.
  •  

    PERSPEKTIIVI JA PREESENS:

    Perspektiivi:
  • Miten äänen perspektiivi kohtaa kuvan perspektiivin.
  • Mitä tapahtuu kuvan ulkopuolella.
  • Äänen perspektiivin tulisi muuttua esim. zoomatessa, kohteiden liikkuessa...
  •  

    Preesens:
  • Lähellä olevat kohteet kuulostavat erilaiselta kuin kaukana olevat.
  • Taajuusalue, akustiikka, äänen voimakkuus.
  • Mikrofonin etäisyys ja suuntaus.
  •  

    ÄÄNISUUNNITTELUSTA:

  • Kertoja vai ei kertojaa?
  • Haastattelu vai ei haastattelua?
  • Dokumentti - 100 % ääni?
  • Musiikki ja tehosteet - tukevatko kerrontaa - luovatko jatkuvuutta?
  •  

    MIKROFONI KUVASSA:

  • Joko selvästi kuvassa sommitelullisena elementtinä tai näkymättömänä.
  • Valitaan mikrofoni joka on visuaalinen, kuinka mikrofonia käsitellään (fallos).
  • Sama mikrofoni koko ohjelman ajan - katsoja "unohtaa" mikrofonin - jatkuvuus.


  • Copyright Pekka Ranta 2002

    Go back